Apu löytyi onneksi läheltä ja ostin ystäviltä heillä käyttämättömäksi jääneen aidan, jonka nyt joka päivä viritän kotiin ennen töihin lähtöä. Eli rajaan Aapon niin että hän pääsee eteiseen ja vessaan ja koppiinsa ja ruokakipoilleen. Ja merkkailu loppui siihen.
Silloin tällöin kuitenkin annan hänelle mahdollisuuden osoittaa henkisen kasvunsa ja jos olenkin poissa vain hetken..maksimissaan pari tuntia..olen jättänytkin aidan laittamatta. Ihan vain katsoakseni josko sitä olisi jotain opittu. Hohhoi....ei ainakaan vielä. =D
Aapo on oppinut avaamaan vaatekaappini liukuoven. Sieltä on kiva repiä mun neuleita ja säilytyslaatikoita pitkin lattiaa..ja sitten kun menen kotiin ja hän sen kaiken keskellä rennosti makoilee ja ihmettelee että miksi se mamma toruu kun olen tuon laatikon niin hienosti silpunnut tähän neuleen päälle ja vain nukun enkä oo edes pissinyt mihinkään!? =D
Noh....eräs henkisen kasvun todistamishetki oli taas tuossa kesällä. Lähdin salille ja ajattelin että josko tällä kertaa... Saavuin salilta ja odotin koiran tulevan vastaan rapsuteltavaksi niinkuin aina. Eipä tullut. Huutelin herraa nimeltä. Eipä tullut. Tulin huoneen puolelle ja katseellani koiraa etsin. Eipä näkynyt. Paniikki alkoi nousta ja niin alkoi äänensävynikin. Molemmat pedit, ei, vessa, ei, sängyn alla, ei, verhojen takana, ei....ja kun Aapo ei hauku eikä vingu eikä mitään niin ääntäkään ei mistään kuulunut. Paniikki oli jo niin kova että otin puhelun äidilleni että ei v***u mun koira on kadonnut!!! Äiti kyseli kovin kellä on avaimet mun kämppään...olisiko joku muka voinut käydä varastamassa mun koiran!?!?!? Kaksi avainta on muualla mutta kumpikaan heistä ei asuntoon mene minulle ilmoittamatta......PANIIKKI.
Siinä pyörin itkunsekaisin tuntein keskellä kämppää puhelin korvalla ja mietin että mitä hemmettiä....Sitten. Katse osui siihen vaatekaappiin. Ovi oli kiinni niinkuin olin sen jättänytkin. Vaisto kuitenkin sanoi että kurkkaa. Mitä sieltä löytyi?
Tadaa:
Siellä tää tyyppi nukkui autuaana mun neuleiden päällä. Nosti vielä päätään että mitä sä herätät.. ja mä olin kuitenkin aika kovaan ääneen huudellu koiran nimeä. Mutta se mikä tästä tekee erikoista on se, että se jätkä oli oikeasti sulkenut sen liukuoven. Ja oli siellä lämpöisessä, pehmeässä, pimeässä.
Äiti ihmetteli kun aloin vain nauramaan mutta helpottui kun Aapo löytyi. Hän oli jo avaimet kädessä ollut lähdössä Pyynikinharjulle etsimään pientä kadonnutta..mutta onneksi löytyi. Mutta enpä vieläkään luota kovinkaan usein jättää Aapoa ilman sitä aitausta kotiin. =D
Koirani on ninja. ^_^
-Pikkukarhu
